15.06.2011 | Silvia Modig Hyvinvointi

Avoimuutta korkeiden virkojen täyttöön!

 

Kaupunginvaltuusto päättää kevään viimeisessä kokouksessaan sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajan valinnasta. Virallisesti tehtävään on tullut yksi hakemus mutta todellisuudessa kisa käydään Kokoomuksen ryhmän puheenjohtajan Laura Rädyn (kok) ja valtuuston puheenjohtajan Minerva Krohnin (vihr) välillä. Näin siksi että virka on poliittisesti Kokoomuksen, ja Vihreät oli ainoa ryhmä, joka protestoi Kokoomuksen ryhmähuoneessa räätälöityä ratkaisua ja esitti kaupunginhallituksessa että virka julistetaan uudelleen haettavaksi.

En ota kantaa kummankaan pätevyyteen, mutta näen tilanteen erittäin ongelmallisena nimenomaan demokratian kannalta. Kyse on päätöksenteon avoimuudesta. Näin isoa päätöstä ei voi sopia kabineteissa harvojen kesken ilman että demokratia kärsii. Virka on kaupungin tärkeimpiä, ja siihen kohdistuu tulevina vuosina valtavat paineet ja haasteet. Apulaiskaupunginjohtajan vastuualueeseen kuuluu mm terveydenhuolto, vanhusten hoiva ja koko kouluverkko. Tehtävä on äärimmäisen tärkeä ja suurempaa vastuuta saa hakemalla hakea tästä kaupungista.

Moni varmasti sanoo, että oppositio vaatii poliittisten virkanimitysten lopettamista ja valtaapitävät puolustavat. Minusta asia ei kuitenkaan ole kiinni puoluekannasta vaan valta-asemasta. Mielestäni poliittisesti räätälöityjen virkojen aika on jo ohi. Tämä tapa ei takaa että tehtävään valitaan pätevin henkilö, vaan altistaa toimen koko hoitamisen poliittiselle pelille.

Vaikka apulaiskaupunginjohtajalta vaaditaan ymmärrystä poliittiselle ohjaukselle, puolueiden tahdon ilmauksille ja erilaisten neuvottelujen dynamiikalle, voi pätevin henkilö ihan hyvin löytyä myös valtuustosalin ulkopuolelta. Viran tulisi olla julkisessa haussa ja julkisessa keskustelussa. Kun parhaat hakijat ovat erottuneet joukosta, voi valtuusto äänestää valinnasta, jolloin demokratia toteutuu.

Kaupungilla on työnsä aloittanut Demokratiatyöryhmä, jossa olen jäsenenä. Tässä alkaa tuntua, että siellä käydyt keskustelut päätöksenteon avoimuuden tärkeydestä ovatkin pelkkää sanahelinää. Jos valtuuston puolueet oikeasti haluavat parantaa demokratian toteutumista kaupungissamme, on tänään oikea hetki reagoida.

Aion esittää valtuustossa, että asia palautetaan valmisteluun ja virka julistetaan uudelleen haettavaksi. Mikäli ajatus ei saa riittävää kannatusta, aion äänestää tyhjää. Tässä tilanteessa ja tällä valmistelulla minulla ei ole riittävää tietoa ja mahdollisuutta valita virkaan parasta vaihtoehtoa, enkä ymmärrä miten kellään muullakaan valtuutetulla olisi.

Huom! Valtuuston kokousta voi seurata livenä ja jälkikäteen nauhoituksena netissä. www.helsinkikanava.fi Ei ole lainkaan niin tylsää kuin luulisi, varsinkin tässä asiassa tulee varmasti jännittävää keskustelua.

Jaa artikkeli

 

Lue myös

Seuraa minua somessa

Facebook
Twitter
Instagram