Olin tällä viikolla Kööpenhaminassa Pohjoismaiden neuvostossa. Maanantaina oli Vasemmistososialistisen vihreän puolueryhmämme VSG:n oma kokoontuminen ja sitten kolmepäiväinen PN:n istunto. PN:oon kuuluu 87 kansanedustajaa viidestä pohjoismaasta, Grönlannista ja Färsaarilta.
Neuvoston toiminta on vähän kankeaa, mutta onneksi nyt päätettiin modernisoida, tehostaa ja politisoida sen toimintaa. Tämä on oikeasti tärkeä yhteistyöfoorumi, jossa käydään myös erikoisvaliokunnissa keskustelua politiikan ja lakien parantamisesta pohjoismaissa. PN:ssä keskeisiä ovat vasemmistolle tärkeät kansalaisten oikeudet, kaikkien tasa-arvo ja rajaesteiden poistaminen maiden välillä. Rajaesteet tarkoittavat lakien huonoa yhteensopivuutta eri maiden välillä, jos ruotsalainen ei vaikkapa saa sairausajan sosiaaliturvaa työskennellessään Norjassa tai suomalainen ei saa opintotukea kummastakaan maasta opiskellessaan Ruotsissa.
PN:lla on myös ensi vuonna reilut 130 miljoonaa euroa rahaa edistää erilaisin ohjelmin ja projektein esimerkiksi energiatehokkuutta, koulutus- ja tutkimusmahdollisuuksia naapurimaiden kansalaisille ja kulttuuriyhteistyötä. Täällä on käyty myös tärkeää keskustelua Norjan joukkomurhasta. Kaikki ovat kehuneet norjalaisia upeasta tavasta reagoida käsittämättömään tragediaan: Oikea, pohjoismainen vastaus on enemmän avoimuutta, enemmän demokratiaa, ei ahdasmielisyyttä, valvontaa, urkintaa ja pelkoa.
Oma ryhmämme VSG teki aloitteen, että Pohjoismaat ryhtyisivät yhdessä toimimaan ”sosiaalidumppausta” vastaan. Se on sana, jolle ei ole oikein suomenkielistä vastinetta. Se pitää sisällään työehtojen polkemista vuokratyövoiman, ulkomaisen halpatyövoiman ja pimeän työvoiman avulla ja harmaata taloutta. EY-tuomioistuin on antanut tuomioita, joilla se on estänyt jäsenmaitaan suojaamasta omia kansalaisiaan työnantajien työehtoshoppailulta, johon käytetään järjestelmän porsaanreikiä. EU:ssa sisämarkkinoiden vapaus on usein tärkeämpää kuin ihmisten vapaus, ja tähän Pohjoismaat hyvinvointivaltioiden vahvana blokkina voivat reagoida, yhteistyössä ammattiliittojen kanssa ja maarajat ylittävällä viranomaisyhteistyöllä. Tätä keskustelua on käytävä Suomessakin!
Reissu on kokonaisuutena mennyt mainiosti, ja olen ehtinyt puuhata täällä kaikenlaista. Tein aloitteen Elävä kirjasto –menetelmän levittämisprojektista, osallistuin kahteen ministeritapaamiseen, puhuin Itämeren lohien puolesta Keskustan Simo Rundgrenin tueksi ja esittelin kulttuurivaliokuntamme kannan Pohjoismaisen Kulttuuripisteen ja Nifinin yhdistämiseksi. Ja esitin yhteistyöministereille kyselytunnilla kysymyksen siitä, milloin eurokriisin takana olevia rakenteellisia ongelmia aletaan ratkoa muun muassa transaktioveron avulla. PN oli jo viime vuonna usuttanut hallituksia toimimaan sen puolesta.
Ensi vuonna pääsenkin vaikuttamaan sitten toden teolla, kun minut valittiin ensi vuodeksi koko neuvoston varapresidentiksi. Presidenttinä toimii Kokoomuksen Kimmo Sasi. Pääsen suoraan osallistumaan valmisteluun eli päättämään muiden kanssa, mitä asioita PN:ssa käsitellään. Aikamoinen haaste ja kunnianosoitus tuoreelle kansanedustajalle!