EU uudistaa parhaillaan akkuihin ja paristoihin liittyvää sääntelyä. Se on tärkeää, sillä pahimmillaan kaivannaiset ovat nykypäivän kolonialismia.
Älypuhelimesta hajoaa akku. Sen sijaan, että voisit helposti ostaa tilalle uuden, joudut ostamaan kokonaan uuden puhelimen. Tämä ei ole järkevää ympäristön näkökulmasta, eikä oman kukkaronkaan.
Tähän on pian tarkoitus saada muutos. EU nimittäin uudistaa parhaillaan akkuihin ja paristoihin liittyvää sääntelyä. Olen ollut mukana valmistelemassa sitä ympäristövaliokunnassa. Sääntelyn on tarkoitus astua voimaan asteittain vuodesta 2024.
Uudistuksen tarkoituksena on tehostaa kiertotaloutta: parantaa akkujen ja paristojen kierrätystä ja materiaalien uudelleenkäyttöä. Kuluttajalle sen pitäisi näkyä mahdollisuutena tehdä entistä helpommin kestäviä valintoja.
Akkuihin ja paristoihin on esimerkiksi tulossa pakkausmerkinnät, joista selviää tuotteen hiilijalanjälki. Myös uudelleenlataus- ja kierrätysohjeet sekä tiedot raaka-aineista halutaan selkeästi esille.
Uusi asetus on laaja. Se koskee niin teollisuusakkuja, sähköautojen akkuja kuin vaikkapa pienelektroniikan akkuja.
Suurin osa maailman koboltista louhitaan Kongossa, kaivoksilla joissa työolot ovat epäinhimilliset ja työhön käytetään lapsityövoimaa.
Akut ovat keskeisessä roolissa, kun liikenne ja monet muut asiat sähköistyvät. Maailman talousfoorumi arvioi, että akkutuotanto olisi 19-kertaistettava lähivuosina.
Akkuihin, niiden raaka-aineisiin ja kaivosteollisuuteen liittyy kuitenkin globaalisti vakavia ongelmia, kuten ihmisoikeusrikkomuksia ja ympäristöriskejä.
Neitseellisiä raaka-aineita ei voida haalia loputtomasti, koska planeetallamme on rajansa. Akkumateriaaleja on kehitettävä kestävämmiksi ja käytössä olevia raaka-aineita kierrätettävä nykyistä tehokkaammin.
Pahimmillaan kaivannaiset ovat nykypäivän kolonialismia. Monet akut sisältävät esimerkiksi kobolttia. Suurin osa maailman koboltista louhitaan Kongossa, kaivoksilla joissa työolot ovat epäinhimilliset ja työhön käytetään lapsityövoimaa.
Uudistuksella pyritään vastaamaan myös näihin haasteisiin. Esimerkiksi yritysvastuun mukainen huolellisuusvelvoite koskee tulevaisuudessa kaikkia akkuja, niiden koko arvoketjua ja raaka-aineita.
Se on tärkeää ja välttämätöntä. On kestämätöntä, että kasvavan kulutuksemme maksavat tällä hetkellä hyvin alisteisessa asemassa olevat ihmiset.