08.11.2021 | Silvia Modig Ilmasto

Ilmastokokouksen pääsponsoreilla valtavat ilmastopäästöt

 

Tämä on pistänyt silmään aika räikeästi täällä Glasgow’n ilmastokokouksessa: kuinka suuryritykset ovat ottaneet viherpesusta kaiken mahdollisen irti kokouksen yhteydessä.

Esimerkiksi: Glasgow’n ilmastokokouksen pääsponsorit. Niiden yhteenlaskettu hiilijalanjälki on suurempi kuin koko Iso-Britannian.

On kestämätöntä ja ristiriitaista, että suuret ilmastosaastuttajat saavat viherpestä itseään näkymällä tapahtumassa.

COP26-ilmastokokouksen 11 pääsponsoria on valinnut Britannian hallitus. Niihin kuuluvat muun muassa teknologiajätti Microsoft, elintarvikejätti Unilever, skotlantilaiset energiayhtiöt SSE ja Scottish Power, Britannian kolmanneksi suurin vähittäistavaraketju Sainsbury’s sekä japanilainen teknologiayhtiö Hitachi.

Näiden 11 pääsponsorien yhteenlaskettu hiilijalanjälki oli viime vuonna 350 miljoonaa tonnia, kertoo tutkivaan journalismiin erikoistunut The Ferret.

Yrityssektori on tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa, ja askelia oikeaan suuntaan on otettu. Monet yritysten esillä pitämistä ilmastotoimista eivät kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua.

Tällä hetkellä monen COP26-pääsponsorin nettonollatavoite riippuu päästöjen vähentämisen sijaan päästöjen kompensoimisesta, osittain sellaisella teknologialla jota ei vielä ole olemassa.

Hiilidioksidipäästöjä kompensoidaan esimerkiksi lupaamalla istuttaa puita sen sijaan, että ryhdyttäisiin konkreettisiin muutoksiin yrityksen ilmastopäästöjen vähentämiseksi.

COP26-pääsponsoreiden toimet eivät ole uskottavia. Pelkkä päästöjen kompensointi ei riitä.

Ympäristöjärjestöt ovat syystäkin kritisoineet ilmastokokouksen pääsponsoreita viherpesusta. Näyttää siltä, että monelle suuryritykselle hiilineutraaliustavoite 2050 on todellisuudessa vain lupa jatkaa saastuttamista.

Keskustelin täällä Glasgow’ssa myös Corporate Europe Observatoryn tutkijan Pascoe Sabidon kanssa. Sabidon mukaan suuryritysten läsnäolo ja osallistuminen keskusteluihin COP26-kokouksessa on ollut näkyvää, myös esimerkiksi öljyteollisuus on mukana. Lobbaukseen ja vaikuttamistoimintaan tulisi edelleen saada huomattavasti lisää läpinäkyvyyttä.

Corporate Europe Observatory tutkii lobbareiden vaikutusvaltaa EU-päätöksenteossa. Tutkimusryhmä on kutsunut Glasgow’ta historian suurimmaksi viherpesutapahtumaksi.

Ilmastokriisin ratkaisemiseksi tarvitaan vaikuttavia, nopeita ja konkreettisia toimia myös yrityksiltä. Erityisesti COP26-pääsponsoreiden kaltaisilta suurilta saastuttajilta. Niiden yritysten, jotka ovat eniten vastuussa ilmastokriisin aiheuttamisesta, on kannettava myös suurin vastuu kriisin ratkaisemisessa.

Jaa artikkeli

 

Lue myös

Seuraa minua somessa

Facebook
Twitter
Instagram