Suomeen on jo aika saada perustulo. Sitä edistävään kansalaisaloitteeseen alettiin kerätä nimiä perjantaina. Kannatan lämpimästi tätä aloitetta. Perustulo korvaisi suuren osan nykyisistä sosiaaliturvan tuista yhtenäisellä, jokaiselle kansalaiselle automaattisesti maksettavalla summalla.
Vasemmiston perustulomallissa jokaiselle kansalaiselle maksettaisiin 620 euroa ja syyperusteisesti lisäksi 130 euroa. 750 euron syyperusteinen perusturva maksetaan työttömille, pientä eläkettä saaville ja sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaan oikeutetuille, sekä opintorahaa, kotihoidontukea ja yrittäjien starttirahaa saaville. Asumistuki ja toimeentulotuki säilyisivät tarveharkintaisina etuuksina. Ansiosidonnaiset etuudet säilyisivät saajan kannalta ennallaan.
Idea on, että perustulo riittäisi elämiseen ja kannustaisi samaan aikaan tekemään töitä. Meidän perustulomallimme poistaisi Suomesta köyhyyttä ja nykyisen sosiaaliturvan aiheuttamia kohtuuttomia tilanteita, joita lukemattomat tarveharkinnat karensseineen ja toisia tukia laskevine tukineen aiheuttavat. Vasemmiston laskelmissa perustulo pystytään rahoittamaan verottamalla kaikkia perustulon ylittäviä ansio- ja pääomatuloja 32-57 %:n progressiivisella verolla. Tällä hetkellä pääomatuloista maksetaan 30 tai 32 %, vaikka tulot olisivat kuinka suuret.
Moni kansalainen jää nykyisin ilman heille kuuluvaa vähimmäisturvaa, koska sosiaaliturva on kasvanut läpitunkemattomaksi säädösviidakoksi, jossa yksi etuus vähentää automaattisesti toista ja erilaiset huonosti suunnitellut rangaistukset aiheuttavat inhimillistä kärsimystä. Perustulo tekisi myös sosiaaliturvan varassa eläville mahdolliseksi lyhytaikaisten töiden ja keikkatöiden vastaanottamisen ja parantaisi siten työllisyyttä ja hyvinvointia.
Suomen BIEN-verkosto aloitti perjantaina nimienkeruun kansalaisaloitteelle, joka vaatii eduskuntaa valmistelemaan vähintään nykyisten vähimmäisetuuksien suuruista perustuloa. Vasemmistonuoret järjestää Tampereella 16.2. koko päivän kestävän avoimen koulutuksen, jossa käsitellään Vasemmiston perustulomallia.
Vasemmistoliiton perustulomalli kokonaisuudessaan (pdf)
Vasemmiston puoluevaltuuston kannanotto perustulosta
Vasemmistonuorten koulutus (Facebookissa)