Lapset ovat pieniä vain kerran ja heidän kanssaan vietetty aika on tärkeää sekä lapselle että molemmille vanhemmille. Kuitenkin äidit käyttävät tällä hetkellä valtaosan perhevapaista. Tällä on vaikutuksia sekä naisten asemaan työelämässä ja palkankehityksessä että miesten asemaan vanhempana.
THL:n tutkimuksen mukaan naiset, jotka ovat viettäneet kaksi vuotta tai alle perhevapaalla, tienaavat 8-11 prosenttia vähemmän kuin lapsettomat naiset palatessaan työelämään. Naiset, jotka ovat olleet poissa työelämästä kolme vuotta tai enemmän, ansaitsevat välittömästi työelämään palattuaan lähes 19 prosenttia vähemmän kuin lapsettomat naiset. Isät saattavat toisaalta jäädä vaille yhtä vahvaa vanhemmuuden perustaa, jos äiti on pitkään kotona lasten kanssa, sillä lapselle kehittyy usein vahvempi suhde siihen vanhempaan, jolla hoivavastuu on. Perheet eivät myöskään aina koostu äidistä ja isästä – vanhempainvapaiden on vastattava moninaisten perheiden tarpeisiin.
Mielestäni nykyinen vanhempainvapaamalli ei täytä sille asetettuja tavoitteita lasten hyvinvoinnin ja sukupuolten tasa-arvon edistämisestä. Hallituksen tulisikin tehdä perhevapaajärjestelmän remontti jo tällä hallituskaudella.
Nykyiset perhevapaat, eli äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmä, tulisi korvata Vasemmistoliiton kannattamalla 6+6+6-vanhempainvapaamallilla. Tässä mallissa vanhempainvapaa pidennettäisiin 18 kuukauteen. Vapaa jaettaisiin kolmeen kuuden kuukauden jaksoon (6+6+6), joista yhden käyttäisi yksi vanhemmista, toisen käyttäisi toinen vanhempi ja kolmannen vanhemmat jakaisivat keskenään haluamallaan tavalla. Yksinhuoltaja voisi puolestaan pitää koko 18 kuukauden vapaan. Näitä vapaajaksoja voisi käyttää lapsen kolmivuotispäivään saakka.
Malli parantaisi naisen asemaa työelämässä ja tukisi miesten asemaa osana lapsen elämää, kasvua ja kehitystä. Malli myös tunnustaa perheiden moninaisuuden ja samaa sukupuolta olevat vanhemmat sekä tukee yhden vanhemman perheiden mahdollisuuksia pidempiin vanhempainvapaisiin.
6+6+6-malli parantaisi nykytilannetta niin lapsen, äidin kuin isänkin kannalta – kaikki osapuolet voittaisivat. Perheet voisivat myös toteuttaa 6+6+6-mallia haluamallaan tavalla: vanhemmat voisivat jakaa vapaat täysin tasan tai vaihtoehtoisesti toinen voisi olla kotona pidempään. Lapsi saisi joka tapauksessa olla kotihoidossa kauemmin kuin nykyisen vanhempainvapaan puitteissa. Näin toteutuisi myös lapsen oikeus molempien vanhempiensa hoivaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä valmistelee syksyn aikana lakialoitetta vanhempainvapaajärjestelmän muuttamisesta 6+6+6-mallin mukaiseksi. Olemme avanneet vetoomuksen, jonka allekirjoittamalla voi antaa tukensa tehtävälle lakialoitteelle. Vetoomus löytyy osoitteesta: http://tolkkua.fi
Lue lisää aiheesta:
Li Andersson: Lopetetaan äitien syyllistäminen ja uudistetaan perhevapaat